Kolumni

Jutta Urpilainen

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Jutta Urpilainen: Muuri ja omatunto – presidentinvaalipohdintaa

Ministeriaikanani sain ilon ja kunnian keskustella Saksan entisen liittokanslerin Helmut Schmidtin kanssa. Puhuimme tuntikausia kompromisseista, päätöksenteon ongelmista yleensä ja hallituspolitiikan johtamisesta erityisesti.

Vanha sosialidemokraatti totesi, ettei johtajan ikinä kannata toimia omaatuntoaan vastaan, vaikka kansanvalta toisinaan nostaakin paineita myös siihen suuntaan. Tätä neuvoa olen noudattanut.

Olen kovin otettu siitä luottamuksesta, että niin monet sosialidemokraatit mielellään näkisivät minut SDP:n presidenttiehdokkaana seuraavissa vaaleissa. Tästä johtuen on ollut aihetta pohtia syvällisemmin sekä Suomen tasavallan presidentin tehtävää että instituutiota itseään.

Presidentin rooli kansakuntaa kokoavana arvojohtajana sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana on tärkeä. Tuntemani presidentit Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat erilaisista taustoistaan huolimatta onnistuneet tässä tärkeässä roolissa. Jokainen presidenttiehdokas tuo instituutiota koskevaan keskusteluun oman taustansa ja omat arvonsa.

Eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selontekokeskustelussa muuan kansanedustaja totesi, että suomettuminen oli hänen ikäluokkansa sukupolvikokemus, joka vaikuttaa tänäänkin. Niinpä neuvostoajan varjo häilyy edelleen ulkopoliittisessa keskustelussamme. Ei ole syytä vaeltaa menneisyyden varjomaailmoissa – ei hämärtää kuulumistamme länteen, muttei myöskään leimata järkevää vakauspolitiikkaa.

Helmut Schmidt totesi, ettei johtajan ikinä kannata toimia omaatuntoaan vastaan, vaikka kansanvalta toisinaan nostaakin paineita myös siihen suuntaan.

Tällaiset puheet saivat pohtimaan eri ikäpolvien kokemuksia. Ikäluokalleni sukupolvikokemus oli Berliinin muurin murtuminen, joka toi yhteen kaksi Saksaa – ja yhdisti samalla Euroopan. Myös Irakin sodat ja niihin liittyvät kansainvälisten sääntöjen ja järjestyksen merkitykset koskettivat aivan toisella tavalla.

Ensimmäisessä Irakin sodassa (1990–) kansainvälinen yhteisö vastasi YK:n valtuutuksella Kuwaitin valtaukseen. Muistan, kuinka keskustelimme koulukavereideni kanssa Persianlahden sodasta ja sotien torjumisesta valtioiden yhteistyöllä. Ylikansallisiin sääntöihin perustuva järjestys näytti voimansa.

Näiden tapahtumien muistijälkien innoittamana toimin opiskeluaikana aktiivisesti Suomen Nuorten ja Opiskelijoiden YK-liitossa ja myöhemmin kansanedustajana Suomen YK-liiton puheenjohtajana. Uskon kansainväliseen järjestykseen, jossa YK:lla on keskeinen rooli – niin suurvaltapolitiikan tasapainottajana kuin laajemman turvallisuusajattelun edistämisessä.

En olisi tuolloin arvannut, että YK:n peruskirjan arvoja oikeusvaltiosta, ihmisoikeuksista tai demokratiasta niin avoimesti kyseenalaistetaan kuin tänä päivänä tehdään. Yhteisesti sovittujen sääntöjen puolustaminen on aina pienen valtion etu.

Myös toisen Irakin sodan (2003–) opetus oli samankaltainen. Irakin sota, joka käytiin ilman YK:n valtuutusta, syrjäytti Saddam Husseinin hallinnon, muttei tuonut vakaata hallintoa tilalle. Luotiin tyhjiö ja kylvettiin tyytymättömyyden ituja, joiden tuloksia näemme nyt aseellisten ryhmien terrorisoimassa Lähi-idässä. Osin aiemmin tehtyjen virheiden vuoksi ratkomme jälleen yhtä Irakin kriisiä.

Epävarmuus, pelko ja toivottomuus nostavat päätään eri puolilla.

Suomen liityttyä EU:n jäseneksi olimme aviomieheni kanssa aikoinaan perustamassa Suomeen Eurooppanuorten yhdistystä. Ihmisoikeuksien, vapauden ja demokratian ympärille yhdistyvä Eurooppa on arvoyhteisö, johon olen kasvanut. Se on Suomelle tärkein talousyhteisö ja myös keskeisin turvallisuusyhteisö. Euroopan reunalla sijaitsevan Suomen paikka on selkeästi EU:n päätöksenteon ytimessä, ei millään ulommalla kehällä.

EU on kuitenkin isossa tienristeyksessä. Epävarmuus, pelko ja toivottomuus nostavat päätään eri puolilla. Miten jatkaa eteenpäin tilanteessa, jossa yksi suurista jäsenmaista on jättämässä unionin? Onko Brexit myös EU:n exit vai syntyykö kriisistä entistä tiiviimpi integraatio? Jälkimmäinen olisi Suomen ja muidenkin EU-maiden etu.

Helpoiksi vastauksiksi tarjotaan ahdasta kansallismielisyyttä ja oman talouden suojaamista. Niiden varaan ei tulevaisuutta voi rakentaa ainakaan Suomen kaltainen kansakunta, joka elää viennistä ja kansainvälisestä kanssakäymisestä.

EU:n on säntillisemmin kuin tähän asti myös noudatettava yhteisesti sovittuja päätöksiä.

Mikään yksittäinen jäsenmaa ei yksinään selviä maailmanlaajuisten haasteiden edessä. Jos EU:ta ei olisi, se pitäisi keksiä. Me tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä. EU:n tulee osoittaa, että sen kautta kyetään vahvistamaan sekä sisäistä että ulkoista turvallisuutta. Oman kokemukseni pohjalta uskon, että EU siihen pystyy.

Unionia koskevat odotuksemme ovat samat kuin omissa kansallisvaltioissamme: haluamme ennen kaikkea turvaa, oikeudenmukaisuutta ja vakautta. Niitä voi rakentaa tiiviimmällä turvallisuusyhteistyöllä, sosiaalisen lainsäädännön ja talouskurin kautta. EU:n on säntillisemmin kuin tähän asti myös noudatettava yhteisesti sovittuja päätöksiä. Vain siten se saa nykyistä vahvemman kansalaisten tuen ja hyväksynnän.

Arvopohjaisen ulkopolitiikan, eurooppalaisen integraation ja sääntöperustaisen kansainvälisen yhteistyön puolustamiseksi on todellakin tehtävää. Suomen tulee vastaisuudessakin olla reilu kumppani, tiivis osa Eurooppaa, suhtautua mutkattomasti naapureihinsa ja edistää intohimoisesti maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta ja kestävää kehitystä.

Nämä näköalat tekevät presidenttiehdokkuudesta hyvin kiinnostavan. Mutta.

En siis ole käytettävissä SDP:n presidenttiehdokkaaksi vuonna 2018. Valinta oli vaikea.

Olimme viime viikonlopun perheen kanssa Berliinissä, jossa tapasin myös työtovereita ministeriajoiltani. Eräänä iltana syötin iltaruokaa lapsellemme. Taustalla kuului Ylen Varamummon tunnusmusiikin säveliä ja laulua.

Aukion toisella puolella Kanadan pääministeri Justin Trudeau saapui lähetystönsä iltavastaanotolle ennen siirtymistä Münchenin turvallisuuskonferenssiin. Aukion keskellä kulkee tuo nyttemmin puretun Berliinin muurin linjaus.

Myös näiden kahden todellisuuden välissä tuntui mielessäni kulkevan muuri, jonka purkaminen ei ole ollut helppoa. Velvollisuudentuntoni lasikattojen murtajana sanoo, että myös naisilla kaikkien töiden ja kaikkien elämänurien tulee olla yhdistettävissä perhe-elämään.

Presidentinvaali tarkoittaa kuitenkin käytännössä vajaan vuoden kokonaisvaltaista kampanjaa, jota käydään joka puolella maata ja jota ei voi ulkoistaa kenellekään muulle. Kysehän on valtionpäämiehen tehtävään pyrkimisestä. Kyse on henkilövaalista, jonka voittajan tarkoitus on olla kansakunnan arvojohtaja ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaja.

Pohdinta on ollut monimutkainen prosessi, mutta ratkaisu kiteytyy yksinkertaiseen valintaan: kuuntelen omantuntoni ääntä. Olen tullut tulokseen, että tässä elämäntilanteessa jatkan työtäni aktiivisena parlamentaarisena vaikuttajana niissä tehtävissä, joita minulle suodaan. Vapaa-aikani vietän perheen – mieheni ja lapsemme – kanssa.

En siis ole käytettävissä SDP:n presidenttiehdokkaaksi vuonna 2018. Valinta oli vaikea. Aika tekee valinnasta poikkeuksellisen tärkeän, mutta sama aika on tarjolla minulle ja perheelleni vain kerran. Uskon, että puolueemme nimeää presidentinvaaleihin erinomaisen ehdokkaan. Ja tiedän, että sopivia ehdokkaita on useita. Aion omalta osaltani tehdä työtä SDP:n vaalimenestyksen eteen, ja olen tämän myös puolueen puheenjohtajalle kertonut.

Jutta Urpilainen

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Kolumni

Ulpu Iivari

Perussuomalaisista on tulossa vihaisten rikkaiden puolue

Historioitsija, toimittaja Anne Applebaum kuvaa kirjassaan Demokratian iltahämärä demokratiaa ja totuutta halveksivien, konservatiivisiin arvoihin nojaavien liikkeiden nousua muun muassa Puolassa, Isossa Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Pamfletti on kirjoitettu ennen Trumpin häviötä, mutta se ei vähennä sen ajankohtaisuutta.

Kirja alkaa kuvauksella Applebaumin ja hänen puolisonsa, Puolan silloisen ulkoministerin Radoslav Sikorskin uuden­vuodenjuhlista vuonna 1999. Aika oli täynnä tulevaisuudenuskoa, mutta kohta melkoinen osa juhliin osallistuneista maltillisista oikeistoliberaaleista liittyi nationalistisen ja autoritaarisen Laki ja oikeudenmukaisuus -puolueen kannattajiksi. Ystävyyssuhteet katkesivat peruuttamattomalla tavalla.

Lisää pettymyksiä seurasi. Brysselissä härskisti totuutta kohdellut toimittajakollega Boris Johnson pysyi linjallaan ja kipusi lopulta Ison Britannian pääministeriksi. Applebaumin oma puolue republikaanit ajautui puolestaan Donald Trumpin huostaan.

Jussi Halla-aho on ilmeisesti hyvin tietoinen Applebaumin kuvaamasta kehityksestä ja rakentaa strategiaansa sen varaan.

APPLEBAUM liikkuu yhteiskunnan yläkerroksissa. Hänen raivoisasti valheita toistavat ja valheet kyllä valheiksi tunnistavat entiset ystävänsä ovat koulutettuja, vaikutusvaltaisia ja vauraita. He eivät vain jaksa yhä monimutkaisemmaksi käyvää maailmaa, jossa piilee uhka heidän elämänmuodolleen. Kovin syvällisesti Applebaum ei ilmiön juuria kuvaa, mutta mukana on myös kyllästymistä näkyville nouseviin uusiin ryhmittymiin ja niiden haluun määritellä, kuinka tulee olla ja keskustella. Ja taustalla vaanii tietenkin globalisaatio erilaisine vaikutuksineen.

Demokratian iltahämärää lukies­sa alkaa katse kääntyä Suomeen. Jussi Halla-aho on ilmeisesti hyvin tietoinen Applebaumin kuvaamasta kehityksestä ja rakentaa strategiaansa sen varaan. Halla-aho asemoi puoluettaan talouspolitiikassa oikealle ja saa mielipidemittauksissa yhä enemmän kannatusta vaurailta yrittäjiltä. Perussuomalaisista on tulossa vihaisten rikkaiden puolue. Vaalikarjaa löytyy sitten yhteiskunnan syrjälaidoilta kuten kansainväliset esimerkit osoittavat.

Applebaum kertoo teoksessaan, kuinka nationalistit ja konservatiivit haastavat maltillista, liberaalia oikeistoa eikä se kestä. Ilmiö on näkynyt viime aikoina myös Suomen eduskunnassa.

Taistelua oikeiston sisällä on käyty ennenkin. Vuonna 1933 suuri osa kokoomuksen kansanedustajista liittyi äärioikeistolaisen IKL:n välikysymykseen, jossa esitettiin SDP:n lakkauttamista sen kansainvälisen luonteen vuoksi. Samana vuonna kokoomus solmi IKL:n kanssa vaaliliiton ja hävisi vaalit. Saksassa taas kristillisdemokraatit tarjosivat Hitlerille valtaa kesyttääkseen hänet. Huonosti kävi.

Related Posts

Kolumni

Pertti Rönkkö

Vihreiden johtajasta Annalena Baerbockista leivotaan Saksalle liittokansleria – tällainen entinen maajoukkuetason trampoliinivoimistelija on

Vaikka kansa ei valitse Saksassa liittokansleria vaan liittopäivät, niin vaalikampanjaa käydään silti kanslerikandidaattien ympärillä. Heidän tehtävänään on houkutella puolueelleen niin paljon ääniä, että myös kansleriudelle syntyvät edellytykset.

Kyselyjen perusteella näyttää todennäköiseltä, että syyskuussa pidettävissä liittopäivävaaleissa valittava parlamentti valitsee kansleriksi joko kristillisdemokraattisen unionin ehdokkaan Armin Laschetin tai vihreiden puheenjohtajan Annalena Baerbockin.

Vihreiden kannatus on esimerkiksi tuoreimmassa Kantar/Emnid-tutkimuslaitoksen kyselyssä 28 ja kristillisdemokraattisen unionin 27 prosenttia. Demareita kannattaa 13, vaihtoehtopuolue AfD:tä 10, liberaalipuolue FDP:tä 9 ja vasemmistopuolue Linkeä 7 prosenttia vastanneista.

Saksan tulevassa hallituksessa istuisivat näillä lukemilla todennäköisesti vihreät ja kristillisdemokraatit. Jos enemmistön saamiseksi tarvittaisiin muutama paikka lisää, niin kimppaan saatettaisiin ottaa liberaalit.

Nykyisillä kannatusluvuilla mahdollisuuksien rajoilla olisi myös vihreän liittokanslerin johdolla muodostettava vihreiden, demarien ja vasemmistopuolueen viherpunapuna hallitus.

POTSDAMISSA asuva Annalena Baerbock on kansalaisten ja mikä menestyksen kannalta olennaisinta myös median lemmikki. Jos saksalaiset saisivat valita liittokanslerinsa suoralla vaalilla, niin noin joka kolmas antaisi Insa-tutkimuslaitoksen mukaan äänensä Baerbockilla.

Kaukana perässä seuraisivat sympaattisena ja pätevänä mutta värittömänä pidetty demarien Olaf Scholz ja kristillisdemokraattien mediassa ”lepsuksi“ luonnehdittu Laschet.

Sama järjestys toistuu Wirtschaftswoche-lehden 1500 talouselämän päättäjälle teettämässä kyselyssä. Talouspomoista 26 prosenttia haluaisi kansleriksi Baerbockin, 16 prosenttia listan ulkopuolelta liberaalipuolue FDP:n puheenjohtajan Cristian Lindnerin, 14 prosenttia Laschetin ja 10 prosenttia Scholzin.

Vaikka vahvasti ilmastonmuutoksen torjumiseen rakentuvalle vihreälle politikalle ja autoteollisuuden intresseille ei voisi kuvitella löytyvän äkikseltään montakaan yhteistä nimittäjää, niin silti myös autonvalmistajien joukosta kuuluu Baerbockille myönteisiä äänenpainoja, onhan sähköautoissa on myös saksalaisen autoteollisuuden tulevaisuus.

Hänen mielestään maailman johtaviin teollisuusmaihin kuuluvaa Saksaa tulisi hallita sellaisten ihmisten, jotka oikeasti osaavat eivätkä vain halua.

Baerbockista saksalaiset saisivat itselleen Hampurissa ja Lontoossa valtio-oppia, julkisoikeutta ja kansanoikeutta opiskelleen sekä toimistohoitajana ja toimittajana työskennelleen kahden pienen lapsen äidin.

Aina viimeistellyn tyylikkäänä esiintyvä, sulavapuheinen ja suorista kommenteistaan otsikoihin nouseva, evankeliseen kirkkoon kuuluva 40-vuotias Baerbock tunnetaan menneisyydestä myös taitavana maajoukkuetason trampoliinivoimistelijana.

Liittopäivillä hänet on nähty usein rupattelemassa tuttavallisesti istuntosalin takapenkillä liittokansleri Angela Merkelin kanssa. Kemioiden kerrotaan sopivan yhteen.

Kristillisdemokraattisen unionin ehdokkaalla, CDU:n puheenjohtajalla ja Nordrhein-Westfalenin osavaltion katolisella pääministerillä, ministerillä ja entisellä kirkollisen lehden päätoimittajalla Lachetilla, 60, sukujuuret yltävät sukutaulun mukaan aina Kaarle Suureen asti.

Piikikäs ja repivä kamppailu kanslerikandidaatin paikasta Baijerin pääministerin ja kristillissosiaalisen unionin CSU:n puheenjohtajan Markus Söderin kanssa jätti myös Laschetista ikävän jälkimaun.

Pahinta lienee, että karnevaali-istuntojen hauskana kokkapuheiden pitäjänä ja naurattajana tunnetulta Lascetilta puuttuu poliittista uskottavuutta. Linjaltaan hän on Merkel 2.0.

KUN tiedotusvälineet kertoivat hänen nimittämisestään CDU:n ja CSU:n yhteiseksi kanslerikandidaatiksi pitkän väännön jälkeen odotettuakin huonommalla tuloksella, niin kristillisdemokraattien suosio romahti välittömästi useilla prosenttiyksiköillä.

Hyvin ei mene Saksassa demareillakaan. Puolueen jatkuvasti alentunut kannatus syö mahdollisuudet kisan kokeneimmalta liittokanslerikandidaatilta, entiseltä Hampurin ykköspormestarilta ja nykyiseltä valtiovarainministeriltä Olaf Scholzilta. Hänen mielestään maailman johtaviin teollisuusmaihin kuuluvaa Saksaa tulisi hallita sellaisten ihmisten, jotka oikeasti osaavat eivätkä vain halua.

Edellinen liittokansleri ja Saksaa itse vihreiden kanssa vuosia hallinnut Gerhard Schöder (sd.) ei luota nykyvihreisiin. Hän sanoo Focus-lehdessä, että on vaalikampanjassa on tärkeä tuoda esille, ettei vihreillä ole henkilöidensä ja ohjelmansa perusteella kykyä johtaa Saksan kaltaista teollisuusmaata.

Related Posts

GERMANY - POLITICS - PARTIES - ELECTION - GREENS
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Antton Rönnholm

SDP:n puoluesihteeri

Antton Rönnholm: Kallis aate

Metsäteollisuus ry ja Teknologiateollisuus ry ilmoittivat taannoin lopettavansa valtakunnallisten työehtosopimusten solmimisen. Näin toimitaan vedoten joustavuuteen ja kilpailukykyyn. Samalla heikennetään alakohtaisisten työehtosopimusten merkitystä ja työmarkkinoiden yleissitovuutta.

Tilanne ei lopulta ole kovin yllätyksellinen, sillä tupot haudattiin jo vuosikymmen sitten ja järjestöt eivät vastikään päässeet sopimukseen niin ikääntyneiden työllisyydestä, paikallisesta sopimisesta kuin palkka-avoimuudestakaan. Toisaalta koronan alkaessa saatiin ripeästi tehtyä monia yrityksiä helpottavia poikkeuksia esimerkiksi lomautuksiin. Kykyä sopia siis on, kun ulkoinen uhka on suuri, tai siitä on lyhyellä aikavälillä hyötyä.

Eurostatin kuvio osoittaa, että Suomen valmistavan teollisuuden työn kustannukset eivät ole keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna korkeampia, vaan päinvastoin Suomi on lähempänä euromaiden keskiarvoa kuin esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Miksi työnantajat aiemmin halusivat sopia keskitetysti?

Sopimiselle muodostui vahva käytäntö osana sotien jälkeisen hyvinvointivaltion rakentamista. Yritysten näkökulmasta tulopolitiikan tärkein tavoite oli epäilemättä palkkakustannusten hillitseminen. Toiseksi hallitukset olivat lyhytikäisiä ja ajoittain poukkoilevaa menoa vakautti järjestöjen sopiminen: Työnantajien kannatti kommunismin pelossa sitoutua yhteiseen pöytään jo yhteiskuntarauhan takia. Ehkä työnantajajärjestöjen resursseilla ei myöskään saatu synnytettyä riittävää keskinäistä solidaarisuutta haastamaan työntekijäpuolta.1970-luvun alussa lakolla uhkaaminen tai työtaisteluun ryhtyminen useimmiten kannatti.

Hallitukset kuitenkin vahvistuivat ja istuivat pidempään, vasemmistoenemmistöisen eduskunnan uhka väheni ja laitavasemmiston valta liudentui myös ay-liikkeen sisällä. Silti järjestelmä kesti aina Lipposen vientivetoisten sateenkaarihallitusten yli. Niiden aikana keskitettyjä ratkaisuja syntyi useita, mutta viimeiseen tupoon Vanhasen hallituksen aikana työantajien houkuttelu vaati jo varallisuusveron poiston. Sittemmin porvarilliset hallitukset ovat rapauttaneet halua etsiä sopua työmarkkinaparttien kesken säätämällä erilaisia vain työnantajaosapuolen toivomia muutoksia. Nyt sopimista purettaessa luotetaankin siihen, että kaikki tulevat muutokset ovat itselle edullisia.

Dosentti Tapio Bergholm kuvasi artikkelissaan Tulopolitiikan pitkät jäähyväiset jo 2011, kuinka ”työnantaja-aineistoihin paneutumalla syntyy kuva pitkäjänteisestä, päämäärätietoisesta ja tuloksellisesta työnantajapuolen toiminnasta, jossa aiempina vuosikymmeninä muotoutuneita työmarkkinakäytäntöjä ryhdyttiin muuttamaan”. Bergholmin mukaan 1990-luvun alusta lähtien EK edeltäjineen loi edellytykset tulopolitiikan lopettamiselle, riippumatta siitä minkälaisia tuloksia se tarjosi. Yrityksethän pärjäsivät hyvin. Mutta kyse ei ollutkaan rahasta. Kyse oli periaatteesta.

KESKITETTYJEN sopimusten lopettamisen yhteydessä työantajat argumentoivat alakohtaisten olevan paras sopimisen taso. Nyt sekin on liikaa. Laajempien sopimusten etu on, että ne mahdollistavat hankalien yksityiskohtien upottamisen suurempaan neuvotteluun, jossa neuvottelijat joutuvat hyväksymään hankalatkin asiat osana siedettävää kompromissia. Samalla alakohtaiset sopimukset ja yleissitovuus ovat turvanneet palkansaajien tasaista ansiokehitystä ja työehtoja. Yksityisellä tessien piirissä oli 84% ja julkisella ne kattavat kaikki palkansaajat.

Jatkuva neuvotteluyhteys parantaa luonnollisesti luottamusta ja kykyä löytää ratkaisuja. Nyt ratkaisuja ei tarvitse etsiä, sillä epämieluisan hallituksen aikana epäjärjestys työmarkkinoilla on vain eduksi. Jos aidosti oli tarkoitus löytää esimerkiksi paikallisesta sopimisesta ratkaisu, miksi työnantajien vaatimuslista oli niin ehdoton, ja samaan aikaan vaikkapa luottamusmiesten asemaa oli mahdotonta tarkastella? Linjan ollessa kaikki tai ei mitään, on ratkaisuiden löytäminen mahdotonta. Pakkaa sekoittamaan on hankittu korkeapalkkaisia Twitter-vaikuttajia komeilla titteleillä. Kyse ei ole pragmaattisesta edunvalvonnasta. Kyse on ideologiasta.

Etelärannan valitsema linja kriisiyttää työmarkkinoita jo nyt. Halutaan yrityskohtaisuutta, mutta samalla toivotaan Suomen mallin jatkoa. Malli edellyttää koordinaatiota ja koordinaatio vaatii neuvotteluja ja sopimista. Ja sopimiseen kuuluu, että saadakseen jotain, pitää olla myös valmis antamaan jotain. Miksi tarjolla olisivat yrityskohtaiset sopimukset, mutta koko toimialaa kattava työrauha?

PAIKALLISEMMAN sopimisen etujen alleviivaamiseksi ensimmäisten hajautettujen vuosien aikana palkkoihin tuskin ajetaan alennuksia, ne voivat jopa nousta. Pyrkimys on saavuttaa selkävoitto, ja sellaisen voi nähdä investointina. Valtakunnallisten sopimusten purkamiseen pyrittäneen houkuttelemaan uusia aloja, historiallisestikin nykyisen EK:n muodostaneiden TT ja PT välillä oli ärhäkkyydessä eroja. Liittojen heikentämiseksi seuraava etappi on poistaa ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovapaus sille suosiollisen hallituksen aikana. Gallupeissa nyt nouseva PS osoittautunee kuitenkin varsin arvaamattomaksi kumppaniksi.

Suomessa on jo joustava lomautusjärjestelmä ja väljähkö irtisanomislainsäädäntö. Pian niin palkkojen kuin lomien osalta aika on kypsä lähteä hakemaan tiukkoja heikennyksiä. Tämän jälkeen eroosion kohteena voivat olla vaikka äitiysvapaan alun palkallinen jakso, loput sovitut vapaapäivät tai palkalliset sairauspoissaolot. Työnantaja neuvottelee työntekijöiden kanssa aina uusista heikennyksistä, ja mitä lähemmäs yksilötasoa sopiminen on viety, sitä heikommassa asemassa työntekijä neuvotteluissa on. Kaikissa tapauksissa luvassa on byrokratian renessanssi, sillä hajautetun sopimisen kustannukset tuleva olemaan huomattavat kaikille osapuolille. Tämänkin rahan täytyy tulla jostain ja nämä kustannukset vyörytetään joko hintoihin tai ulosmitataan heikossa neuvotteluasemassa olevien työntekijöiden palkkakehityksessä.

Mitä vaikutuksia tällaisella työmarkkina- ja yhteiskuntakehityksellä voi olla?

Mahdollisesti heikentynyt ammattiyhdistysliike radikalisoituu ja muuttuu arvaamattomaksi. Työtaistelut lisääntyvät ja erityisesti strategisten avainalojen kyky ulosmitata itselleen huomattavia palkankorotuksia lisääntyy. Työntekijöiden näkökulmastahan noussut tuloskunto on välitön indikaattori palkanmaksuvarasta. Samalla vähenevä työvoima johtaa 1970-luvun toisintoon, jolloin Volvon tehtaiden imu piti yllä Suomenkin hyvää kallista palkkakehitystä. Tutkimusten mukaan maat, joissa ei koordinoida työehtosopimusneuvotteluja, kärsivät heikommasta työllisyydestä, suuremmasta työttömyydestä ja palkkojen eriarvoisuudesta. Tuottavuuden kehityksestä yritystasolla ei ole mitään takeita. Yhteiskunnallisen keskustelun sävy tulehtuu.

Kärjistyvä työmarkkinatilanne johtaa keskustavasemmiston kannatuksen nousuun ja SDP:n kannatuksen 1990-luvun tasolle toistuvasti hallituksen muodostajan asemaan. Muuttuneessa tilanteessa palkansaajien työehtojen ollessa uhattuna SDP:n johtamilla hallituksilla on valmius viedä eteenpäin tarvittavat lainsäädäntömuutokset tilanteen korjaamiseksi. Aluksi kyse on luottamusmiehen aseman vahvistamisesta. Muiden Pohjoismaiden tavoin työntekijöiden edustusta on paikallisesti laajennettava ja annettava tulkintaetuoikeus ristiriitatilanteissa. Ehkä tulevaisuuden vappukulkueiden banderolleissa vaaditaan eduskuntaa lisäämään lomia. Ja mikäs sen mukavampaa kun kustannuksia ei tarvitse löytää valtion budjetista ja parannus voi koskea kerralla koko kansaa. Kiitos annetaan vaaliuurnilla eivätkä nämä neuvottelut kanna hiekkaa Palacen porstuaan.

Kuinkas sitten kävikään?

Suomea investointikohteena harkitsevat ulkomaiset yritykset arvioivat päätöksentekonsa tueksi muun muassa vakautta ja ennustettavuutta, osaavan työvoiman saatavuutta ja hintaa, toimitusvarmuutta ja veroja. Suomessa jo toimivien vientiyritysten osakkeenomistajat taas haluavat epäilemättä pitkällä aikavälillä hyvää osingonmaksukykyä. Pohdittava kysymys kaikille on mikä on yhtiön pitkän aikavälin etu.

Välillä mietin kenen sotia nykyinen työnantajapuoli käy – ovatko haettavat järjestelmämuutokset menneiden polvien vai parinsadan palkkajohtajan ideologinen taistelu? Ehkä vaakakuppiin hyvä laittaa analyysi siitä kuinka houkutteleva investointikohde lakkojen riivaama Suomi on, ja kuinka halvalla avainalojen työvoima liikkuu. Aate voi tulla omistajille yllättävän kalliiksi.

Vaihtoehtoinen ajatus tulevaisuudesta olisi työn ja pääoman ristiriidan sijaan vakaa osinkokehitys ja yhteisymmärrys siitä mitkä osuudet lisäarvosta menevät omistajalle, henkilökunnalle, yhteiskunnalle ja tärkeimpänä miten paljon yrityksen kehittämiseen ja investointeihin. Toimintaympäristöämme muokkaavat sosiaaliset mediat ja globaali paikkariippumattomuus. Suomessa kasvavat uudet sukupolvet ja koulutustason nousun myötä on mahdollista saavuttaa huimia innovaatioita ja ennennäkemätöntä hyvinvointia.

Mutta onko vallankäyttäjillä itsehillintää olla syömättä siemenperunoita, onko maallamme malttia vaurastua ja tehdä se yhdessä?

Related Posts

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Tua Onnela

Miten koiran saa lopettamaan vieraille haukkumisen? Ihmiset! Suuri osa ongelmistanne lemmikkienne kanssa johtuu siitä, ettette tunne niitä.

”Miten kissan saa lopettamaan pöydillä kiipeilyn ja yöllä riehumisen?” ”Miten koiran saa lopettamaan vieraille haukkumisen?”

Eläintenkouluttajille tulee paljon kysymyksiä, jotka voisi tiivistää näin: ”Miten saan eläimen lakkaamaan olemasta se eläin, joka se on.”

Ihmiset hankkivat kissan, eli hämäräaktiivisen kiipeilijän ja saalistajan, ja sitten ihmettelevät, kun kissa puuhaa öisin ja kiipeilee. Ihmislaji on vuosisatojen ajan jalostanut koiria vahtimaan pihaa ja on nyt närkästyksissään, kun koira hälyttää vieraista. Ihmiset ottavat aroilla vaeltavan laumaeläimen töröttämään yksin pikkuruiseen tarhaan ja ihmettelevät, miksi heppa ei ole tyytyväinen. Ja niin edelleen.

ISO OSA ihmisten ongelmista lemmikkiensä kanssa johtuu siitä, etteivät ihmiset tunne hankkimansa eläinlajin käyttäytymistarpeita. Niin isoja kuin pieniä eläimiä hankitaan perehtymättä juuri lainkaan kyseisen lajin sielunelämään. Fyysiset perustarpeet ehkä täytetään suurin piirtein, mutta virikkeet, aktivointi ja ylipäätään mielekkään elämän tarjoaminen jäävät.

Eivät ihmiset tietenkään ilkeyttään ole tietämättömiä. Päinvastoin, moni yllättyy iloisesti kuullessaan, mitä kaikkea esimerkiksi kissan kanssa voi ja kannattaa harrastaa. Olen monesti ihan liikuttunut, kun asiakkaat ovat ottaneet aktivointivinkkini haudanvakavasti ja ryhtyneet järjestämään lemmikilleen lajinomaista puuhaa aamusta iltaan koko perheen voimin.

Helppoa lemmikkiä kaipaavalle suosittelen lämpimästi akaattikotiloa.

Usein myös stressi lemmikin ”käytösongelmasta” helpottaa, kun omistaja hoksaa, ettei kyseessä olekaan varsinainen ongelma. Haukkuvaa koiraa ei tarvitse hävetä, eikä koira ole kasvanut vinoon. Sille voi toki tarjota uusia toimintatapoja, joilla se voi toteuttaa tarpeitaan, mutta kenenkään ei tarvitse tuntea oloaan epäonnistuneeksi.

OLISI silti paljon järkevämpää, että riittävät tiedot hankittaisiin etukäteen. Kun lemmikkiä hankkiva selvittää perusteellisesti, minkälaista puuhaa kyseinen laji tarvitsee voidakseen hyvin, moni ongelma jää syntymättä. Ei tule hankittua yksinäistä kania, marsuja häkkiin tai huskyä sohvakoristeeksi. Äänis­­tä hermostuva ei valitse suomenpystykorvaa eikä designhuonekalujaan vaaliva kissaa. Kaikilla on mukavampaa.

Myös moni oikea käytösongelma jää syntymättä, jos omistaja tuntee ja täyttää lemmikkinsä lajinomaiset tarpeet. Esimerkiksi kissojen stressipissailun, koirien remmirähinän tai hevosten pelkotilojen taustalla on usein ainakin yhtenä syynä ankea virikkeetön arki.

Pohdimme joskus kollegoiden kanssa, onko olemassa mitään lemmikkiä, joka ei tarvitsisi ihmiseltä lainkaan virikkeitä ja aktivointia. Kyllä, sellainen lemmikkilaji on: akaattikotilo. Akaattikotilolle riittää, että ihminen antaa ruokaa ja siivoaa sen terraarion. Se ei pidä ääntä, ei sotke paikkoja eikä vaadi tekemistä.

Helppoa lemmikkiä kaipaavalle suosittelen lämpimästi akaattikotiloa. Meidän muiden ei auta kuin hyväksyä lemmikkimme sellaisina eläiminä kuin ne ovat ja raivata arjestamme tila niiden tarpeille.

mixed breed puppy portrait indoors in natural light
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Antti Palola

Antti Palola: Vastakkainasettelun aika on täällä taas – jokainen ”linnansa ja päätalonsa” lukenut tietää, mitä isäntävalta tarkoittaa

Elämme epävarmoja, mutta mielenkiintoisia aikoja. Reilu vuosi sitten koko maailman polvilleen laittaman koronapandemian osalta näyttää pitkästä aikaa valoisemmalta, kun rokotekattavuus lisääntyy nopeammin kuin vuosi sitten uskalsimme odottaa.

Kannattaa pitää mielessä kansalaisten terveys, kun yhteiskuntaa jälleen availlaan ja rajoituksia poistetaan. Esimerkit muista maista osoittavat, että maltti on valttia tässäkin asiassa.

Työmarkkinoilla vallitsee monenlaisen epävarmuuden mukanaan tuoma odottava tilanne. Kuvaan sitä merikapteenille ja entiselle laivan päällikölle sopivalla vertauksella. Kun merellä on rajoitettu näkyvyys, silloin liikutaan erityistä varovaisuutta noudattaen. Aivan erityisesti tämä pätee ahtailla väylillä. Päällikön vastuulla on kuljettaa laiva ja lasti turvallisesti määräsatamaan.

SUOMALAINEN työmarkkinalaiva purjehtii tällä hetkellä rajoitetun näkyvyyden vallitessa. Kaikki tuntuvat olevan epävarmoja siitä, päästäänkö määränpäähän turvallisesti. Epävarmuuden oloissa hyvät neuvot ja keinot ovat tarpeen. Uusien ja modernien apuvälineiden toimintavarmuus on usein riippuvainen monesta itsestä täysin riippumattomasta muuttujasta. Siksi varastossa on hyvä olla myös perinteisiä apuvälineitä – hyviksi havaittuja ja toimintavarmuudeltaan taattuja.

Työnantajaliitoissa soi uusi sävel. Metsäteollisuuden ilmoitus luopua valtakunnallisista työehtosopimuksista sai jatkosäkeistön teknologiateollisuudesta. Sen maaliskuinen päätös oli aavistuksen sivistyneempi, mutta yhtä kaikki päämäärä on yksi ja sama.

Puheet ovat kauniita, mutta olemme aikamatkalla työelämän menneisyyteen.

Työnantajapuolen toimintaa viime vuosina voi toki kiittää johdonmukaiseksi. Sen perimmäinen tarkoitus on romuttaa suomalainen neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä, luopua yleissitovuudesta ja vahvistaa työnantajien direktio-oikeutta – siis lisätä isäntävaltaa. Puheet ovat kauniita, mutta olemme aikamatkalla työelämän menneisyyteen. Jokainen ”linnansa ja päätalonsa” lukenut tietää, mitä isäntävalta tarkoittaa.

SEURAAN mielenkiinnolla, mikä tai mitkä toimialat seuraavat perässä. En nimittäin usko, että tämä tähän jää. Näihin aikoihin asti ay-liike yhdessä työnantajapuolen kanssa on sopinut työn hinnasta ja muista työn ehdoista, jotka ovat lisänneet vakautta ja ennustettavuutta yhteiskuntaan ja työmarkkinoille. Ihmettelen, miksi tästä hyvästä tavasta toimia halutaan nyt eroon.

Työnantajien kannattaisi pohtia, miten heidän haaveilemansa täysin hajautettu sopimusjärjestelmä toimii seuraavan yhteiskunnallisen tai talouden kriisin osuessa kohdallemme. Nehän tulevat kuin keväiset sateet, joskus rajummin, joskus heikommin. Mutta tulevat. Suomi on kiinni eurossa ja sen myötä työkalut ovat vähissä. Itse uskon hädän hetkellä taas huudettavan laajempien ratkaisujen perään, kuten viimeksi kävi heti koronakriisin alkumetreillä.

Seuraavasta työmarkkinakierroksesta povaan vaikeaa ja levotonta. Työriidoilta ei vältytä. Paineet ovat kovat alasta riippumatta.

Edesmenneellä veturinkuljettajaisälläni oli tapana sanoa, että vappuna juhlivat Antti ja työläiset. Toivotan kaikille oikein hyvää vappua!

Related Posts

Antti Palola
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta