• Oulu
• 01.08.2019
• 7:50
• (Päivitetty: 31.07. 17:15)

– Jännää on odottaa, miten käy, mutta sillä mielellä lähdetään, että kyllä me se saadaan, sanoo Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsen Aira Lievetmursu (sd.) Oulun havittelemasta Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelistä.

Oulu kisaa Suomelle vuonna 2026 kuuluvan kulttuuripääkaupunkivuoden vetovastuusta ainakin Tampereen ja Savonlinnan kanssa. Ensivaiheen hakemusta tehdään parhaillaan ja se jätetään toukokuussa 2020. Sitten jatkoon päässeet kaupungit saavat vielä lisää aikaa hioa hakemuksiaan. Voittaja on selvillä loppuvuodesta 2021, kun eurooppalainen raati on tehnyt valintansa.

Kaupungin näkökulmasta hankkeessa kyse ei ole vain yhdestä juhlavuodesta, vaan kauaskantoisesta kaupungin kehittämisestä. Oulu haki kulttuuripääkaupungiksi myös vuonna 2011. Silloin Turku nappasi tittelin, mutta hakemuksesta jäi elämään ainakin pohjoista synkeyttä joka talvi valaiseva Lumo-valofestivaali.

– Jo se matka, että tehdään hakemus, antaa paljon. Saamme paljon uutta aikaan, Aira Lievetmursu kiteyttää.

Oulussa, sen lähialueilla ja Pohjois-Suomessa tehdään Oulu 2026 -hankkeen esittelyn mukaan taidetta ja kulttuuria, mutta niiden arvostus ja taloudelliset panostukset ovat jääneet taka-alalle sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Samaa harmittelee Lievetmursu.

– Sitä saa aina muistutella, että miten vähän tänne pohjoiseen valuu kulttuuriavustuksia verrattuna esimerkiksi eteläiseen Suomeen.

Oulu 2026-hankkeen sivuilla kerrotaan, että Oulun kulttuuripääkaupunkihakemuksen ytimessä on kulttuuri-ilmastonmuutos.

Myös Oulun Demarinuorten puheenjohtaja Sonja Kokko ja kempeleläinen kunnanvaltuutettu Rita Kumpulainen (sd.) näkevät hankkeessa rutkasti mahdollisuuksia.

– Minusta se antaa lupauksia, että Oulun kulttuuria kehitetään ja siihen ollaan valmiita santsaamaan, Kokko sanoo.

– Odotan, että Oulu ymmärretään laajempana kuin pelkkä kaupunki. Tämä on hyvä yhteistyön paikka, ja ympäryskuntia on ilmoittautunut mukaan. Mekin Kempeleessä olemme lähdössä innostuneina tekemään yhteistyötä naapureiden kanssa, Kumpulainen kertoo.

Demarikolmikko kuvailee Oulun ja lähiseudun kulttuuria monipuoliseksi, monikulttuuriseksi ja vastakohdista ammentavaksi. Oulussa kukkii musta huumori ja ihmisissä on ainakin ripaus puolankalaista pessimismiä. Samaan aikaan oululainen kuitenkin uskoo itseensä ja pärjäämiseensä. Kotiseutua edustetaan ylpeydellä. Ihmiset ovat auttavaisia ja heillä on sydän paikallaan.

– Meillä on vaikka ja mitä! On uutta kulttuuria ja vastapainoksi kaikkea vanhaa lähtien tervakaupan alkuajoista 1600-luvulta. Meillä on ilmapiirissä vanhoillisuutta, mutta samaan aikaan hyvin edistyksellistä ajattelua. Oulu on äärilaitojen – kylmän ja lämpimän, valon ja pimeyden – kaupunki. Siitäkin voi rakentaa jotakin, Aira Lievetmursu maalaa.

Sonja Kokko muistuttaa, että jokainen ihminen kokee kulttuurin ja sen merkityksen itselleen eri tavoin. Yhdelle kulttuuri on yhteisöllisyyttä, toiselle oppimista, tuntemista, kokemista tai nautinnon hakemista.

– Minusta tätä kaikkea saa Oulusta, hän sanoo.

– 18 000 asukkaan Kempeleessä on valtavasti yhteisöllisyyttä. Meillä on todella paljon omaehtoista kulttuurin tekemistä ja tuottamista. Kunnan näkökulmasta kulttuuri on tärkeässä roolissa hyvinvoinnin lähteenä, kertoo puolestaan Rita Kumpulainen.

Aira Lievetmursu viihtyy meren rannalla. Kuvan oheen on poimittu tavoitteita Oulu 2026 -hakemuksen teemasta ”Vastakohtien voima”.

Aira Lievetmursu kertoo, että vaikkei Oulu 2026 erikseen kulttuuri- ja sivistyslautakunnan kokouksen asialistalla lukisikaan, se on mielessä ja elää keskusteluissa jatkuvasti, kun kehittämisen kohteita pohditaan.

– Nyt on esimerkiksi mietitty, mitä teemme Pikisaaressa Vanhan Villatehtaan pihapiirin tyhjeneville rakennuksille, joista Oulun seudun ammattioppilaitos lähtee.

Vanhalla Villatehtaalla työskentelee kuvataiteilijoita, valokuvaajia ja suunnittelijoita. Oulun kaupungin suunnitelmiin on kirjattu, että koko Pikisaarta kehitetään kulttuurisaarena, mutta kaupunki ei ole vielä tehnyt päätöstä ammattioppilaitoksen rakennusten hankkimisesta.

Lievetmursun mielestä maailman lapsiystävällisimmäksi kaupungiksi tähtäävän Oulun kelpaa mainostaa myös panostustaan lastenkulttuuriin. Oululaiset lastenkulttuurin tekijät – kaupungin kulttuurilaitokset, useat festivaalit ja kolmannen sektorin toimijat – ovat luvanneet yhdessä, että Oulussa on tarjolla laadukasta lastenkulttuuria joka viikonloppu. Lienee siis lupa odottaa, että myös vuoden 2026 ohjelmistossa lastenkulttuuri näkyy.

– Kulttuurista ei saa unohtaa liikuntaa! Oulu on liikuntakaupunkina aivan huippu, meidät on siitä palkittukin. Se toivottavasti näkyy kulttuuripääkaupunkihankkeissakin, Lievetmursu sanoo.

Oulun kaupunki esimerkiksi antaa ilmaiseksi tiloja urheiluseurojen käyttöön alle 18-vuotiaiden liikuntavuoroja ja -tapahtumia varten.

– Se tarkoittaa, että lapsilta ja nuorilta ei oteta harjoitusmaksua. Tästä käydään poliittinen keskustelu varmaan joka valtuustokausi. Me demarit puolustamme maksuttomuutta vahvasti ja onneksi niin tekevät virkamiehetkin, Lievetmursu kertoo.

Aira Lievetmursun oma kulttuurisuosikki on ”kaikki kokeileva” – pienet vapaat ryhmät, kokeileva musiikki, uusista ideoista itunsa saava teatteri – mikä tahansa erilainen, jännä, villi ja vapaa.

– Esimerkiksi paikkana koko ajan suosiotaan kasvattavassa Tuiran rannan kelluvassa saunassa olen käynyt seuraamassa teatteriesitystä lauteilta!

Torinranta punaisine varastoaittoineen on oululaisten kohtaamispaikka. Sonja Kokon kuvan oheen on poimittu tavoitteita Oulu 2026 -hakemuksen teemasta ”Villisti kaupunki”.

Oulun Demarinuorten puheenjohtajan Sonja Kokon mukaan oululaisia nuoria tuetaan hyvin kulttuurin tekijöinä ja kokijoina.

– Jos on halua edistää omaa tekemistään, kaupunki antaa siihen mahdollisuudet. Kulttuuritalo Valve on niin matalan kynnyksen paikka mennä ja olla kokemassa kuin olla ja voi, hän kehuu.

Kokko pitää tärkeänä, että kulttuuripääkaupunkikuvioissa pidetään kaikki mukana – jokaisella täytyy olla mahdollisuus osallistua. Siksi on huolehdittava esteettömyydestä ja joukkoliikenteen toimivuudesta, jotta myös muualla kuin Oulun ytimessä asuvat pääsevät osallistumaan.

– Osallistuminen ei saa myöskään riippua tulotasosta. Nuorten ja opiskelijoiden näkökulmasta osallistuminen voi olla hankalaa, jos täytyy miettiä, laittaako rahat ruokaan vai kulttuuriin, Kokko sanoo.

Demarinuoret haluavat Kokon mukaan kantaa oman kortensa Oulu 2026 -kekoon ainakin ideoita ja nuorten näkökulmaa tarjoamalla.

– Pystymme myös näyttämään esimerkkiä omalla toiminnallamme. Pyrimme järjestämään matalan kynnyksen tapahtumia, joihin uusienkin ihmisten on helppo tulla. Esimerkiksi lautapeli-illat toimivat ”ota kaveri mukaan” -periaatteella, ja ihmiset tuovat uusia tyyppejä tutustumaan toimintaan, Kokko kertoo.

Rentojen lautapeli-iltojen lisäksi kesällä järjestetty Poliittinen bbq -grillireissu Kuusisaareen toimii hyvin esimerkkinä oululaisten nuorten demarien yhteisestä tekemisestä.

– Se sai alkunsa siitä, että joku pohti ääneen, mihin Oulussa voisi mennä grillaamaan ja ettei yksin tai kaksin oikein kehtaisi lähteä. Päätettiin, että lähdetään porukalla. Siinä tuli yhteisöllisyyttä ja samalla Oulu tutuksi.

Omaksi kulttuurisuosikikseen Kokko sanoo ”opettavaisen kulttuurin”. Hän kuvailee nauttivansa uuden – tai historiallisten näytelmien ja elokuvien ystävänä ehkä paremminkin vanhan – oppimisesta.

– Aina kun saan oppia jotain pientä, siitä tulee ihana tunne itselle. Oppia pitää, mutta se on sitten ihan toinen asia, että kuinka kauan muistan oppimani, Kokko virnistää.

Rita Kumpulaisen saamenpuvun huivi tanssii tuulessa. Kuvan oheen on poimittu tavoitteita Oulu 2026 -hakemuksen teemasta ”Rohkeasti reunalla”.

Rita Kumpulainen toimii aktiivisesti kotiseutuyhdistys Kempele-seurassa. Yhdistys haluaa Kumpulaisen mukaan nostaa ainakin Kempeleen vanhan kirkon esiin yhtenä kulttuuripääkaupunkivuoden vierailukohteena.

– Vuonna 1691 valmistunut kirkko on yksi Suomen vanhimpia puukirkkoja. Erittäin arvokasta puukirkkoa kunnostetaan paraikaa – siellä remontoidaan ja maalauksia konservoidaan, hän kertoo.

Kumpulaisen oma kulttuurisuosikki on sanataide. Koko ikänsä osin myös toimittajan työn puolesta kirjoittanut Kumpulainen kertoo viimeisen viiden vuoden aikana hurahtaneensa täysillä runoihin. Hän on mukana useammassa runoryhmässä ja käy lukemassa runoja esimerkiksi palvelutaloissa, kirkoissa, työväentaloilla ja missä tahansa, mihin pyydetään.

– On hämmästyttävää, miten suosittuja runot ovat täällä Oulun alueella. Kun menee jonnekin esiintymään, ei siellä ole vain yksi tai kaksi kuulijaa, vaan sali voi olla ihan täpösen täynnä, hän kuvailee.

Rita Kumpulainen ei ole syntyjään kempeleläinen, vaan hänen sukunsa juuret ovat Norjassa ja hän itse on syntynyt Inarin kunnassa. Nimensä Kumpulainen on saanut synnyinpaikkansa mukaan. Perhe asui Kutturan pienessä erämaakylässä, jonne ei ollut tietä. Niinpä 80 kilometrin päähän synnytyslaitokselle lähdettiin jokea pitkin.

– Siellä minä synnyin puolivälissä matkaa, Ivalojoen Ritakoskessa. Olen muuttanut Oulun alueelle Kemistä vuonna 1982. Kotini on täällä, mutta sydämeni koti on pohjoisessa. Aina, kun pääsen pohjoiseen, kotikylääni ja Norjaan, koen olevani lintu, joka on päässyt siivilleen.

Rita Kumpulainen on saamelainen ja hän odottaa ja uskoo Euroopan ainoan alkuperäiskansan olevan vahvasti mukana vuoden 2026 ohjelmassa. Hän kertoo, että Oulun seudulla on vahva saamelaisyhteisö. Oulussa on muun muassa saamenkielistä varhaiskasvatusta ja kielipesätoimintaa, pohjoissaamea opiskellaan keskitetysti lähiopetuksena yhdellä koululla 1.-9. luokilla ja lukuvuoden 2020 alusta alkaa kaksikielinen pohjoissaame-suomi-yhdysluokka 1.-2. luokkalaisille, mikäli luokalle ilmoittautuu kuusi oppilasta.

– Kun elää kahden kulttuurin välillä, täytyy tehdä koko ajan töitä saamelaisen kulttuurin säilyttämiseksi. Omille lapsenlapsilleni kerron saamelaisesta kulttuurista ja opetan heille kielestä sen, minkä pystyn, Kumpulainen kertoo.

– Áhkku eli mummi on niin iloinen siitä, että kesälomalla tytöt odottavat eniten, että he pääsevät synnyinkylääni tapaamaan sukua ja kasvamaan siihen yhteisöön, hän jatkaa.

Oulu 2026 -hankkeella on tukku luovia neuvonantajia, jotka ideoivat pääteemoja, joiden ympärille kulttuuriohjelmaa ryhdytään rakentamaan. Yksi heistä on Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa saamelaista kulttuuria opettava Sigga-Marja Magga, joten saamelaiset ovat myös virallisesti ja varmasti mukana menossa.

Kumpulainen itse toivoo, että saamelaiset näkyisivät kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa kulttuurinsa edustajina ja asiantuntijoina sekä eri taiteenlajien tekijöinä.

– En halua, että olemme siellä näyttelyesineinä, vaan että voimme kertoa rikkaasta kulttuuristamme ja perinteistämme ja sopuisasta elosta suomalaisen kulttuurin keskellä, hän sanoo.

Näyttelyesineenä olemisella Kumpulainen tarkoittaa ihmisten tapaa lähestyä saamelaisia joskus turhan uteliaina. Kiinnostus saamelaisia ihmisiä ja kulttuuria kohtaan on tietysti tervetullutta, mutta toisinaan uteliaisuus ryöpsähtää niin, että normaalit käytöstavat unohtuvat. Saatetaan vaikka tulla hipelöimään saamenpukua lupaa kysymättä. Lääkkeeksi tilanteisiin, joissa joku ehkä tajuamattaan loukkaa toista, sopii tiedon ja ymmärryksen lisääminen. Kumpulainen antaa esimerkin valtuustouransa alusta.

– Tutustumistilaisuudessa kerroin olevani saamelainen. Tauolla eräs valtuutettu tuli sanomaan, miten oli ihanaa, että tulin valituksi – että nytpä voidaankin pyytää sinut kunnanhallituksen kokoukseen välillä joikhaamaan. Ei hän sitä varmasti pahuuttaan sanonut, mutta se loukkasi. Onko roolini ilahduttaa ja viihdyttää? Tapauksen jälkeen sain mahdollisuuden kertoa kulttuuristamme valtuustolle. Se on auttanut, hän kertoo.

Juttu on osa Demokraatin piirikierros -sarjaa, jossa vieraillaan kaikissa SDP:n piireissä.