”Hänen muistinsa oli ihan mahdoton” – Arto Nyberg sanoo, että Jukka Virtasella oli positiivinen asenne elämään

Kuva: Lehtikuva

Jukka on – tai siis oli – mainio hahmo, sanoo toimittaja Arto Nyberg STT:lle. Nyberg tunsi Jukka Virtasen lähinnä raittius- ja urheiluseura Zoomista, jonka perustajajäseniin Virtanen kuului.

– Hänellä oli koko ajan positiivinen asenne elämään. Hänellä oli kaikenlaisia kärsimyksiä ja vaivoja, mutta ne vain jalostivat häntä, Nyberg sanoo.

Hänen mukaansa Virtasen asenne vastoinkäymisiin oli se, että mitä enemmän niitä kokee, sitä valaistuneempi ja parempi ihmisestä voi tulla.

– Jukka oli niin mukava ihminen, että ei sanonut kenestäkään pahaa sanaa eikä haukkunut ketään, ainakaan niin, että minä olisin kuullut. Hän näki omituisessakin ihmisessä jonkin positiivisen piirteen, Nyberg jatkaa.

– Hänen muistinsa oli ihan mahdoton. Kun tapasimme ensimmäisiä kertoja, yli 20 vuotta sitten, Jukka tiesi kertoa, missä äitini lapsuudenkoti oli.

Jalkapalloon ja jääkiekkoon keskittyvän Zoomin jäsenkunnassa on paljon esiintyviä taiteilijoita ja viihdealan ammattilaisia.

– Silloin, kun ihmisiä halusi liittyä Zoomiin, siellä saattoi joutua kovaan kouluun. En tiedä, oliko se Jukka, joka sitä kovaa koulua ylläpiti – itse en usko sitä ollenkaan, Nyberg sanoo.

– Jukka oli sen verran iäkäs, kun itse lähdin mukaan, että hän ei enää silloin ollut parhaita futaajia. Jukka sijoittui hyvin, kärkkäri oli hänen vahvuutensa.

Yksi mieleenjääneimmistä yhteisistä pelimatkoista oli Jukka Virtasen nimikkokentän avajaisjuhlaottelu Jämsässä Keski-Suomessa kesällä 2016. Zoomin väki järjesti syksyllä 2015 myös Jukka Virtasen veikeimmät veisut -konsertin, jossa Virtanen oli kunniavieraana.

Zoomin Facebook-sivuilla kerrottiin sunnuntaina, että seura muisti Jukka Virtasta hiljaisella hetkellä. Tieto pidetyn pelitoverin kuolemasta tavoitti joukkueen sunnuntaiaamuna.

STT–ELINA KORKEE

AVAINSANAT

Moni haluaisi jättää rintaperillisensä kokonaan perinnöttä – Usein suositaan nuorimpia, viimeisimmän liiton lapsia

Rintaperillisiä ovat omat lapset ja heidän jälkeläisensä.

Moni haluaisi jättää rintaperillisensä kokonaan ilman perintöä. Tyypillisin syy tähän on etääntyminen: esimerkiksi vanhemman ja lapsen välit ovat saattaneet olla viileät tai poikki jopa vuosikymmeniä.

Suomen laki ei kuitenkaan tunnista tällaisia tilanteita, kertoo Turun yliopiston oikeustieteen dosentti Eva Gottberg.

-  Testamenttia tehdessä saatetaan sanoa, että kun ei ole 30 vuoteen edes joulukorttia tullut, onko hänellekin pakko jotain jättää. Myös päihde- ja mielenterveysongelmaisia rintaperillisiä usein harmitellaan, että onko pakko, kun hän kuitenkin pistää rahat heti menemään.

Rintaperillisiä ovat omat lapset ja heidän jälkeläisensä.

Suomessa saa tehdä rintaperillisen täysin perinnöttömäksi ainoastaan kahdesta syystä: rintaperillisen on pitänyt tahallisella rikoksella syvästi loukata perittävää tai hänen läheisiään, ja rikoksesta on pitänyt tulla tuomio. Vaihtoehtoisesti rintaperillisen on pitänyt jatkuvasti elää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.

-  Laki on vuodelta 1965, ja varsinkin jälkimmäistä kohtaa on aina haukuttu epämääräisyydestä.

Gottbergin mukaan jatkuvan kunniattoman tai epäsiveellisen elämän kriteerit voisi täyttää esimerkiksi pitkäkestoinen taparikollisuus, kuten toistuva huumeidenmyynti tai pienet varkaudet.

RINTAPERILLISEN perinnöttömäksi tekeminen jää kuitenkin usein nimenomaan yrityksen tasolle. Gottberg kertoo, että tällaiset testamentit ovat monesti itse tehtyjä, jolloin perusteet eivät ole lain näkökulmasta riittävän vahvat.

-  Siellä voi olla sellaisia (perusteluja), että ”jätän kokonaan perinnöttömäksi siitä syystä, että hän on syvästi loukannut minua, piste”.

Jos lain mukaiset perusteet eivät täyty, rintaperillinen saa vähintään lakiosansa, joka on puolet siitä, mitä hän olisi saanut ilman testamenttia lakimääräisen perimisjärjestyksen mukaan.

Gottberg muistuttaa, että lakiosaakaan ei saa automaattisesti, eli rintaperillisellä on testamentin tiedoksiannosta alkaen puoli vuotta aikaa vaatia lakiosansa.

PELKÄN lakiosan antaminen on Gottbergin mukaan melko yleistä.

-  Maallikot usein ajattelevat lakiosan tarkoittavan oikeudenmukaista jakoa, jossa kaikki saavat yhtä paljon. Oikeasti lakiosa takaa vain sen, että jokainen rintaperillinen saa edes jotakin. Jos sinulla on kaksi lasta ja annat toiselle yhden neljäsosan ja toiselle kolme neljäsosaa, se on siinä. Näin pitkälle on ihan laillista loukata, eikä sitä tarvitse edes perustella.

Tällainen ”laillinen suosiminen” on yleistynyt viime aikoina perhesuhteiden moninaistumisen myötä, arvioi Asianajotoimisto Juridicuksen asianajaja Otto Ääri. Hänen kokemuksensa perusteella testamenteilla monesti suositaan nimenomaan nuorimpia, viimeisimmän avioliiton lapsia.

KAIKKI testamentintekijät eivät välttämättä kuitenkaan tule ajatelleeksi sitä, että jos kaikki rintaperilliset ovat yhtä mieltä, he voivat halutessaan jakaa perinnön ihan niin kuin itse haluavat.

Edes legaattimääräyksiä, joissa perittävä on antanut tiettyjä esineitä tietyille rintaperillisille, ei tarvitse noudattaa.

Toisaalta jos yksikin perillinen on eri mieltä, perintö pitää jakaa testamentin mukaisesti.

Gottberg huomauttaa, että ulkopuoliset edunsaajat saavat aina osuutensa, ennen kuin testamentti on rintaperillisille ”vapaata riistaa”.

-  Jos testamentissa on sanottu, että Hilda-tädin hoitokoti tulee maksaa hänen kuolemaansa asti, se toki tulee toteuttaa. Myös perittävän velat maksetaan aina ensin pois.

JOS rintaperillisiä ei ole ja koko perinnön voi vapaasti jättää kenelle tahansa, on yleistä, että sukulaiset jätetään kokonaan pois testamentista, kertoo Otto Ääri.

-  Tämä on kokemukseni mukaan yleisin testamentin tekemisen syy. Jos ei esimerkiksi ole sisaruksia, eivät omat sedät tai tädit välttämättä niin läheisiä ole. Yleisimmin perintö jätetään avopuolisolle, joka ei ilman testamenttia saisi mitään.

Ilman rintaperillisiä perimysjärjestys on seuraavanlainen: ensin omat vanhemmat, sitten sisarukset ja sisarusten jälkeläiset ja lopulta tädit, sedät ja enot.

Rintaperillisten puuttuessa on tavallista, että vähintään osa perinnöstä jätetään jollekin omaa sydäntä lähellä olleelle taholle, kuten Syöpäsäätiölle, Suomen Punaiselle Ristille tai Lastenklinikoiden Kummit ry:lle.

ON melko yleistä, että ilman perintöä jääneet sukulaiset pyrkivät riitauttamaan testamentin, kertoo Ääri kokemuksensa perusteella.

Tyypillisimmin vedotaan siihen, että perittävä oli testamenttia tehdessään niin vanha tai sairas, ettei ymmärtänyt mitä teki. Tällaisen todistaminen perittävän kuoleman jälkeen on erittäin haasteellista, Ääri sanoo.

-  ”Ei se Liisa enää mitään muistanut” -tyyppiset lausunnot eivät lähtökohtaisesti riitä, ja yleensä tarvitaan esimerkiksi lääkärintodistuksia, joita voi olla hyvin vaikea saada jälkikäteen. Oikeudessa omat kulut voivat olla helposti 20  000-30  000 euroa, ja kun häviää, maksaa vastapuolen kuluja saman verran.

Ääri kertoo, että toinen, harvinaisempi esimerkki on sellainen, jossa lapseton vanhus jättää omaisuutensa yllättäen jollekin suvun ulkopuoliselle henkilölle, joka on esimerkiksi hoitanut häntä tai vieraillut hänen luonaan viimeisinä elinvuosina.

Testamentin moitekanteessa pitäisi saada todistettua, että perittävä tuli painostetuksi, pakotetuksi tai ei ymmärtänyt tekemäänsä.

-  Tämäkin on todella haastavaa. Perittävä on voinut ajatella, että sukulaiset vähät välittivät, mutta tämä ihminen kävi luonani joka viikko, joten jätän hänelle kaiken. Ei tällaista tarvitse perustella.

Ääri arvioi, että testamentin tekeminen on yleistynyt ja entistä nuoremmissa ikäpolvissa.

Jos perillisiä ei ole eikä testamenttia ole tehty, perintö menee valtiolle.

Puolustusalan yrityksen sisäänkäynti töhrittiin Vantaalla – Asialla sama ryhmä kuin aiemmin

Palestine Action Suomi ryhmän aktivistit käyttivät punaista maalia ja rikkoivat Nammon Suomen konttorin toimistorakennuksen ikkunalasit Vantaalla 14. heinäkuuta.

Puolustusalan yritys Nammon Vantaan konttorin sisäänkäynti töhrittiin ja toimistorakennuksen lasiovi rikottiin maanantaina aamulla. Tekijäksi on ilmoittautunut Palestine Action Suomi -ryhmä.

Samanniminen ryhmä ilmoittautui tekijäksi, kun puolustusministeriön sisäänkäynti töhrittiin kesäkuun alkupuolella.

Ryhmän julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että ryhmä pitää Nammoa osallisena palestiinalaisten kansanmurhaan.

Maahanmuuttovirastolle huomautus turvapaikkahakemusten käsittelyajoista

Apulaisoikeusasiamies on antanut Maahanmuuttovirastolle neljä huomautusta turvapaikkahakemusten lainvastaisesta käsittelyajasta.

Eduskunnan oikeusasiamies vastaanotti vuonna 2024 ja alkuvuodesta 2025 useita kanteluita venäläisten turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelystä.

MOITTEISIIN johtaneissa tapauksissa käsittelyajat olivat olleet vähintään 24-28 kuukautta siitä, kun hakemukset oli jätetty. Käsittelyajoissa ylittyi ulkomaalaislaissa säädetty 21 kuukauden ehdoton enimmäiskäsittelyaika.

Maahanmuuttovirastossa on viime vuonna ryhdytty toimenpiteisiin käsittelyaikojen lyhentämiseksi.

Apulaisoikeusasiamies kuitenkin totesi, että julkinen valta ei ole riittävällä tavalla kyennyt turvaamaan lainmukaisen käsittelyn vaatimusta.

Marjabisnes jatkuu epäreiluna: Tätä ohjetta poimijoiden värvääjät kiertävät yhä

Luonnonmarja-alalla reiluus on yhä rajallista. Nyt moni tänne ulkomailta värvätty poimija maksaa edelleen itse lentolippunsa, vaikka se on vastoin monen yrityksen omia vastuullisuusperiaatteita ja ILO:n linjauksia.

Uutisten perusteella uskoisi, että marjayritysten Suomeen värväämillä ulkomaisilla poimijoilla menee nykyään mukavasti.

Kaksi ihmiskauppaoikeudenkäyntiä rullaa eteenpäin, ja esitutkinnan tuloksia odotellaan kolmannesta isosta luonnonmarjayrityksestä.

Poimijoita alettiin viime vuonna palkata työsuhteisiin. Väärinkäytöksiäkin paljastui viranomaisten mukaan vähemmän kuin aiemmin.

Moni ajatteleekin, että luonnonmarja-alan ongelmat olisi nyt ratkaistu, sanoo Reilun kaupan toiminnanjohtaja Janne Sivonen Demokraatille.

Käsitys on kuitenkin väärä. Suomalainen luonnonmarjateollisuus ei toimi tänäkään kesänä kokonaan vastuullisesti, sillä thaipoimijoiden työehdot ovat yhä monilta osin puutteellisia.

ONGELMIEN JÄLJILLE pääsee esimerkiksi tarkastelemalla, miksi luonnonmarja-alan yritykset eivät lähteneet mukaan alalle viime vuonna valmisteltuun Reilun kaupan sertifikaattiin.

Yksi syistä on raha. Jotta suomalainen mustikka voisi saada takeet reiluudesta, marjafirman pitäisi maksaa poimijan matkakustannukset Suomeen ja takaisin. Se ei ole ollut meillä tapana.

Lentolippukulut lisäävät poimijan ihmiskauppariskiä, koska niistä syntyy velkaa ja riippuvuutta työnantajasta.

Matkakulujen kuittaamisesta on linjannut esimerkiksi YK:n alainen työjärjestö ILO sekä monet kansainväliset yritysvastuujärjestelmät, mutta luonnonmarjayritykset eivät siltikään ole suostuneet maksajiksi.

Luonnonmarja-alan likapyykkiä onkin edelleen pesemättä.

Suomalaiset marjanjalostajat ja jälleenmyyjät tietävät tilanteen – ja katsovat sitä sormiensa läpi.

KUN KYSYIN tänä kesänä Kauppalehteen aiheesta Keskolta ja Valiolta, suhtautuminen oli välttelevä.

Näyttää siltä, että sekä Kesko että Valio rikkovat poimija-asiassa oman sosiaalisen yritysvastuunsa ehtoja. Kesko on osa suomalaisyhtiöiden suosimaa amfori BSCI -vastuullisuusjärjestelmää, Valio taas Sedex-järjestelmää.

Molempien periaatteisiin kuuluu, että työnantaja maksaa rekrytointikustannukset. Janne Sivonen huomauttaa, että myös lentolippu kuuluu näihin.

Silti Kesko ja Valio jatkavat suomalaisten luonnonmarjojen ostamista, vaikka kaikki marjayritykset eivät maksa esimerkiksi thaipoimijoidensa lentolippuja. He eivät ole varmastikaan ainoita kauppiaita, jotka toimivat näin.

Kun kysyin käytännöistä Keskon vastuullisuusjohtaja Timo Jäskeltä, hän vieritti vastuuta poliitikoille. Jäsken mukaansa matkakustannusten korvaamisesta pitäisi säätää lailla.

Valio taas yritti harhautusta. Yhtiön hankintojen vastuullisuuspäällikkö Kirsi Kamppari kertoi, että sen omat hankintakriteerit ovat “todella hyvin” linjassa Reilun kaupan kriteeristön kanssa.

Kamppari ei kuitenkaan maininnut poimijoiden matkakuluja, vaikka ne ovat yksi oikeudenmukaisen siirtotyön – ja Reilun kaupan – keskeisimmistä kysymyksistä. Hän ei myöskään halunnut kommentoida, ovatko yhtiölle luonnonmarjoja toimittavat yritykset alkaneet jo maksaa poimijoiden lentomatkoja tänne.

Voikin olettaa, että Valion marjojen poimijat ovat maksaneet lentolippunsa itse, vähintään suurimmilta osin. Jos jokin yritys nimittäin maksaisi vastuullisesti kaikki viulut, se pitäisi varmasti tästä ääntä.

TÄLLÄ HETKELLÄ näyttää siltä, että siirtotyöläisyyden kansainvälisten standardien rikkominen ei haittaa luonnonmarja-alan tuotantoketjun osapuolia.

Yritysvastuukaan ei ulotu poimijoiden matkakustannuksin, vaikka ne voivat vievät yksittäisen poimijan tuloista enimmillään jopa neljänneksen.

Luonnonmarja-alan likapyykkiä onkin edelleen pesemättä. Sitä riittää myös politiikan puolella. Tietoa ongelmista on ollut tarjolla, mutta siitä on vähät välitetty.

Ulkoministeriö perusteli vuonna 2024 thaipoimijoiden muuttamista työsuhteiseksi ihmiskauppariskillä. Samat huomiot esitti kuitenkin jo vuonna 2014 selvitysmies Markku Wallin ministeriöille tekemässä raportissaan, jonka johtopäätökset sivuutettiin tuolloin surutta.

Eikä se ollut ensimmäinen kerta. Vähemmistövaltuutetun toimisto huomautti jo vuonna 2009, että marjanpoimintaan saattaa liittyä ihmiskaupan piirteitä.

Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen entinen marjavirkamies Tuomas Komulainen puolestaan kertoi tänä keväänä Kalevassa, että valtio sivuutti useaan otteeseen virkamiesten varoitukset poimijakiintiön nostamisesta. Tällä oli Komulaisen mukaan suora vaikutus ihmiskaupan uhrien määrään.

LENTOLIPPUJENKIN korvaamistarpeista on puhuttu jo hyvä tovi – maassa on ehtinyt olla sinä aikana monta eri hallitusta.

Jo vuonna 2010 ulkoministeriö määritti viisumiohjeistuksessaan, että yritysten pitäisi maksaa poimijoiden matkakustannukset. Pian kuitenkin selvisi, ettei ohjeistus ollut sitova.

Rehellisyyttä kaivattaisiinkin yritysten lisäksi poliitikoilta ja ministeriöiltä.

Poimijoiden kaltoinkohtelun on annettu Suomessa jatkua, vaikka riskit olivat tiedossa yli vuosikymmenen ajan. Miksi?

 

Juttua muokattu klo 14:39. Muutettu sanamuoto ”monen hallituksen aikana” muotoon ”maassa on ehtinyt olla sinä aikana monta eri hallitusta”.

WWF: Ministeriön norppametsästyskiintiö kohtuuttoman ja tuhoisan suuri

Perämeren-Merenkurkun itämerennorppakanta, johon metsästys kohdistuu, on Suomen ja Ruotsin yhteinen.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että Suomessa saisi metsästää 425 itämerennorppaa. Ruotsin jo hyväksymä kiintiö on 200 yksilöä, mikä yhteenlaskettuna mahdollistaisi jopa 625 itämerennorpan metsästämisen.

Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan määrä on kohtuuttoman suuri itämerennorppakannan kokoon ja siihen kohdistuviin uhkiin nähden.

WWF vaatii kannanotossaan maa- ja metsätalousministeriötä puolittamaan itämerennorpalle esittämänsä metsästyskiintiön, joka sallisi 425 itämerennorpan metsästämisen sekä alkavana että sitä seuraavana metsästysvuotena Perämeren-Merenkurkun alueella.

– Ministeriön esittämä kiintiö on aivan liian suuri norppakannan kokoon ja ilmastonmuutoksen norpalle aiheuttamaan nopeasti kasvavaan uhkaan nähden, WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen sanoo tiedotteessa.

Tolvanen huomauttaa, että ehdotetun kiintiön mukaisesti toteutuva metsästys voisi ministeriön omankin arvion mukaan leikata pois koko norppakannan vuotuisen kasvun.

– Kiintiö on myös ristiriidassa sen kanssa, että ministeriö on itse asettanut tavoitteeksi itämerennorpan levittäytymisen uusille alueille.

RUOTSIN viranomaisten laatiman mallinnuksen mukaan ihmisen aiheuttaman itämerennorppien kuolleisuuden Ruotsissa ja Suomessa tulee pysyä alle 443 yksilössä. Jos määrä ylittyy, kanta uhkaa lähteä laskuun.

Perämeren-Merenkurkun norppakanta, johon metsästys kohdistuu, on Suomen ja Ruotsin yhteinen.

– Mallinnuksen perusteella Suomella on varaa sallia korkeintaan noin kahdensadan norpan kiintiö. Kiintiöstä tulee lisäksi vähentää mahdolliset vahinkoperusteiset poikkeusluvat sekä muu tietoon tullut ihmisen aiheuttama kuolleisuus, WWF:n Tolvanen painottaa.

ITÄMERENNORPPA oli aikanaan Itämeren runsain hylje. Reilut sata vuotta sitten itämerennorppia oli arvioiden mukaan noin 200 000 yksilöä.

Pitkään kestänyt liiallinen pyynti ja ympäristömyrkkyjen aiheuttama lisääntymiskyvyttömyys romahduttivat kannan 1900-luvun lopulla muutamaan prosenttiin alkuperäisestä.

Itämerennorpan kokonaiskanta on edelleen vain kymmenisen prosenttia entisestä ja se on pirstoutunut erillisiksi osakannoiksi, joista vain Perämeren kanta on ollut hitaasti kasvava.

Itämeren suojelukomissio (HELCOM) on luokitellut itämerennorpan Itämeren laajuisessa tarkastelussa uhanalaiseksi. Syynä tähän on kannan pieni koko, heikko kasvunopeus ja ilmastonmuutoksen aiheuttama uhka.

Suomen kansallisessa uhanalaisuustarkastelussa itämerennorppa on silmälläpidettävä eli lähes uhanalainen.