WP: Boeingin turmakonemallista löytyi uusi ongelma

Kuva: Lehtikuva

Lentokonevalmistaja Boeingin turmakonemallista on löytynyt uusi ohjelmisto-ongelma, kertoo Washington Post.

Yhtiö tiedotti asiasta torstaina. Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA on määrännyt Boeingin korjaamaan ongelman ennen kuin koneilla voi taas lentää.

Yhdysvaltalaisen Boeingin 737 Max -konemallin turvajärjestelmissä on epäilty olevan vikaa, sillä saman mallin kone on pudonnut lyhyen ajan sisällä sekä Indonesiassa että Etiopiassa.

Boeing luonnehtii nyt julki tullutta ohjelmistovikaa ”verrattain pieneksi”. Asiaa tuntevien Washington Postin lähteiden mukaan asia on kuitenkin luokiteltu lentoturvallisuuden kannalta kriittiseksi.

Boeing arvioi, että se löytää asiaan ratkaisun tulevien viikkojen aikana.

AVAINSANAT

Brasiliassa syttynyt taas satoja uusia metsäpaloja

Kuva: LEHTIKUVA / AFP Carl de Souza
Brasilian metsäpalot ovat herättäneet kansainvälistä huolta.

Brasiliassa on syttynyt perjantain ja lauantain välillä satoja uusia metsäpaloja. Paloja sammuttamaan on lähetetty yli 43 000 sotilasta, joista ensimmäiset ovat jo aloittaneet työnsä Rondonian osavaltiossa Amazonilla.

Rondonian lisäksi kuusi muuta osavaltiota on pyytänyt sotilaita auttamaan sammutustöissä.

Sotilailla on apunaan kaksi Hercules C-130 -sammutuskonetta. Koneet voivat pudottaa paloihin kerrallaan tuhansia litroja vettä.

Tuoreiden laskelmien mukaan Brasiliassa on tänä vuonna syttynyt jo liki 80 000 metsäpaloa, mikä on suurin määrä sitten vuoden 2013. Yli puolet paloista on syttynyt tai sytytetty Amazonin alueella.

– Tämä pahenee vuosi vuodelta. Tänä vuonna savua on ollut todella paljon, sanoi Rondonian osavaltion pääkaupungissa Porto Velhossa asuva Deliana Amorim, 46.

Kansainvälinen yhteisö on vaatinut kovin sanoin Brasiliaa aloittamaan nopeasti palojen sammuttamisen ja estämään uusien sytyttämisen.

Metsäpalot ovat olleet keskeisesti esillä myös Ranskassa käynnissä olevassa G7-kokouksessa, missä teollisuusmaiden johtajien odotetaan kertovan konkreettisista toimista, joilla Brasiliaa pyritään painostamaan.

Brasilian presidentin Jair Bolsonaron mukaan Brasilian rankaiseminen metsäpaloista ei olisi oikein, koska ”paloja on kaikkialla”.

Mercosur-kauppasopimuksen jäädyttämistä ehdottanutta Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia Bolsonaro on kutsunut kolonialistiksi, joka haluaa puuttua Brasilian sisäisiin asioihin.

Macron puolestaan on haukkunut Bolsonaroa valehtelijaksi, jolla ei ole ollut aikomustakaan osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

Iranin ulkoministeri poikkesi jutustelemaan G7-kokoukseen Ranskaan

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif (oikealla) vieraili Suomessa elokuussa.

Iranin mukaan maan ulkoministeri Mohammed Javad Zarif on saapunut Biarritziin, missä on käynnissä G7-maiden kokous.

Iranin hallituksen edustajan Abbas Mousavin mukaan Zarifin tarkoituksena on jatkaa Iranin ydinohjelmasta keskusteluja, jotka tämä aloitti Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa.

– Tapaamisia tai keskusteluja amerikkalaisten kanssa ei ole luvassa, Mousavi kirjoitti Twitterissä.

Macron tapasi Zarifin juuri G7-kokouksen alla Pariisissa ja kävi jo sitä ennen ulkoministerin kanssa ahkerasti keskusteluja puhelimitse toiveenaan Iranin ja Yhdysvaltojen suhteiden lämmittäminen.

Yhdysvallat irtisanoutui taannoin yksipuolisesti ydinsopimuksesta ja asetti uusia pakotteita Iranille.

Ydinsopimuksen tarkoituksena on ollut sitouttaa Iran rajoittamaan ydinohjelmaansa vastineeksi talouspakotteiden keventämiselle.

Jo toukokuussa Iran kertoi, että se lakkaa toistaiseksi noudattamasta rajoituksia, jotka koskevat rikastettua uraania ja raskaan veden varastoja. Iran on sittemmin rikastuttanut uraania yli sovittujen rajojen.

Valkoinen talo: Presidentti Trump katuu vain sitä, ettei ole asettanut Kiinalle kovempia tulleja

Kuva: LEHTIKUVA / AFP Saul Loeb

Valkoisen talon mukaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin puheet kauppasodasta G7-kokouksessa on ymmärretty väärin.

Valkoisen talon mukaan Trump ei ole pehmentänyt kantaansa Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan suhteen.

Trumpilta kysyttiin kokouksessa, onko hän tullut toisiin ajatuksiin kauppasodan kiristämisestä Kiinan kanssa.

Valkoisen talon edustajan Stephanie Grishamin mukaan Trump vastasi tähän myöntävästi, mutta vain, koska presidentti katuu, ettei ole nostanut Kiinan tulleja korkeammiksi.

Macron: G7-maat auttavat Amazonin palojen piinaamia maita niin nopeasti kuin mahdollista

Kuva: LEHTIKUVA / AFP Ludovic Marin
Emmanuel Macron.

G7-maat ovat luvanneet auttaa Amazonissa riehuvien maastopalojen piinaamia maita ”niin nopeasti kuin mahdollista”, kertoo Ranskan presidentti Emmanuel Macron.

Macronin mukaan maiden johtajat olivat asiasta yksimielisiä.

Eilen puolestaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk lupasi, että EU on valmis tarjoamaan taloudellista apua Amazonin tulipalojen torjumiseksi.

Brasiliassa on rekisteröity tänä vuonna jo liki 78 500 metsäpaloa, mikä on suurin määrä sitten vuoden 2013. Yli puolet paloista on ollut Amazonilla.

Israelin hävittäjät tekivät iskuja Syyriaan – Israelin mukaan niillä estettiin Iranin lennokki-isku

Kuva: Lehtikuva
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

Israel on tehnyt ilmaiskuja Syyriaan. Israelin armeija kertoi hävittäjiensä iskeneen kohteisiin Syyriassa estääkseen Iranin lennokkihyökkäyksen Israelin pohjoisosaan.

Syyria puolestaan kertoi ilmatorjuntansa ampuneen ennen puoltayötä vihollisen kohteita pääkaupunki Damaskoksen ympäristössä. Syyrian mukaan suurin osa iskuista on saatu torjuttua.

– Aggressioon vastattiin heti ja tähän mennessä suurin osa Israelin ohjuksista on saatu tuhottua ennen kuin ne pääsivät kohteisiinsa, Syyrian armeijan lähde kertoi valtiolliselle uutistoimistolle Sanalle.

Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja Damaskoksessa kuuli useita kovia räjähdyksiä.

Israel vahvisti iskun saman tien.

– Ilmavoimat saivat estettyä Qudsin (Iranin vallankumouskaartin erikoisjoukko) johtaman Iranin yrityksen hyökätä Syyriasta kohteisiin Israelin pohjoisosassa tappajalennokeilla, Israelin armeijan edustaja sanoi.

Armeija kertoi myös, että Israel oli torstaina estänyt lennokkihyökkäysyrityksen.

Netanjahu jyrisi Iranille

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kiitteli myös armeijan toimintaa.

– Iranilla ei ole koskemattomuutta missään. Joukkomme toimivat kaikilla sektoreilla Iranin aggressioita vastaan, Netanjahu sanoi tiedotteessa, joka julkaistiin heti armeijan kerrottua iskuista.

Vaikka Israel on tehnyt säännöllisesti iskuja Syyriaan maassa vuonna 2011 alkaneen sodan aikana, se on harvoin kertonut iskuista julkisuuteen näin nopeasti.

Israelin mukaan sen iskut Syyriassa kohdistuvat Iranin ja libanonilaisen shiiajärjestö Hizbollahin kohteisiin.

Iran ja Hizbollah tukevat Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallintoa.

Israel on perustellut iskuja sillä, että se yrittää estää vihollistaan Irania saamasta sotilaallista jalansijaa naapurimaa Syyriassa, josta sen olisi helpompi iskeä Israeliin.

AVAINSANAT